Budapestin ja Kuusamon matkat nyt sitten takana. Yhteenveto niiden syömisten ja liikkumisten osalta on aika samankaltainen: Harvoin syömistä (keskimäärin kolme kertaa päivässä), mutta hillittömiä määriä kerralla. Käveltyä tuli kummallakin matkalla käytännössä aina koko päivän ajan. Kuusamossa hieman mäkisempää maastoa vain, sain jopa lihakset helliksi kolmen päivän patikoinnilla. Mutta maisemat olivat kyllä täysin kaiken sen kävelemisen arvoisia kummassakin kohteessa. Suosittelen.
En rupea tähän listaamaan, mitä kaikkea matkani aikana söin, sillä en muista ja se oli monelta osin aika painokelvotonta :D (Kyllähän vaellellessa on ihan ok täydentää energiavaroja suklaalla? Vaikka repussa olisi myös banaani...)
Suunnitelmani näin alkuun on totuttaa maha ainakin pienempiin ruokamääriin, ettei syödessä ainoalta oikealta vaihtoehdolta tuntuisi hevosen syöminen poikineen. Siinä olenkin parin päivän aikana onnistunut, vaikka ruoka ei kovin laadukasta olekaan ollut.
Maanantai 25.5.
Aamupala: Pari palaa ruisleipää kevytlevitteellä, English Breakfast -tee maidolla ja makeutusaineella (jatkossa EB), kaksi marenkia (noin 5g/kpl, yht. 30 kcal)
Lounas: Kaksi paistettua kananmunaa, kaksi kupillista vihreää teetä, kaksi marenkia
Gourmet-illallinen: Saarioisten kanahampurilainen parilla siivulla polar 15-juustoa, lasi appelsiinituoremehua, omena, kofeiiniton Earl Grey -tee maidolla ja makeutusaineella (jatkossa EG ;)
Tiistai 26.5.
Aamupala: Pienehkö annos puuroa kaurahiutaleista ja leseistä, tilkka kylmäpuristettua rypsiöljyä, noin desi maitoa, EB
Välipala: Kaksi kupillista vihreää teetä, kaksi marenkia
Tauoilla töissä: parikymmentä kirsikkatomaattia ja viereisestä lounaspaikasta ostettu lohi-katkarapu-pasta-salaatti.
Iltapala: Loput noin 10 kirsikkatomaattia suolakiteillä maustettuna, kupillinen vihreää teetä ja vähän japanilaista yookan-jälkiruokaa
Edellisen päivän ja tiistaiaamun niukkailun tuloksena tuo salaatti täytti jo vatsan vähän liiankin täyteen. Täytyy jatkossa mahdollisuuksien mukaan tehdä omat, sopivan kokoiset ja terveellisemmät eväät töihin.
Nyt kun tähtään säännöllisempään ruokailuun pienemmällä annoskoolla, pitää alkaa kyllä kiinnittää ruuan laatuun enemmän huomiota. Eihän tästä mitään tule, jos menetän kaikki vähätkin lihakseni tässä samalla, mielummin kuitenkin ottaisin niitä vielä paljon lisää... Mutta sen jätän suuremmalta osin johonkin myöhempään, dieetin jälkeiseen, ajankohtaan - salilla käynti ei ole oikein inspiroinut viimeaikoina. Mikähän siihen auttaisi.
Lisäksi olen huomannut taas juovani aivan liian vähän vettä. Yritän ottaa taas tavaksi juoda joka aterialla lasillinen ja vielä päivän mittaan pari lasillista päälle. Töissä varmaan enemmänkin.
Nyt paluu ensin Berserk-animen pariin ja illemmalla yritän raahata leveän peräni pitkästä aikaa tkd-treeneihin.
keskiviikko 27. toukokuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti